|
Jo 40 %:lla suomalaisista on matkapuhelin, johon voi tallentaa musiikkia tai videokuvaa. Määrällisesti ne ovat jo ohittaneet MP3-soittimet, joita on 33 %:lla suomalaisista.
Tämä käy ilmi Otantatutkimuksen Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:n hyvitysmaksuyksikön toimeksiannosta toukokuussa tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin mp3-soittimien ja matkapuhelimien musiikki- ja videokäyttöä. Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse 1001 iältään 15-79 -vuotiasta suomalaista.
Tutkimus osoitti, että enemmistö tällaisten puhelimien omistajista myös käyttää sen tallennusominaisuutta. Matkapuhelimen osalta kyselyyn vastanneista (n=255) 72 % sanoo tallentaneensa puhelimeensa musiikkia tai videoita ja 39 % on tehnyt näin viimeisen kuukauden aikana.
Tärkein puhelimeen tallennetun musiikin lähde ovat omat cd-levyt (60%), toisena kaverien tai perheenjäsenten cd-levyt (41 %), kolmantena kavereilta tai perheenjäseniltä tiedostoina saatu musiikki (38%). Samat lähteet korostuivat myös mp3-soittimien osalta. Matkapuhelimeen musiikkia tallentaneista joka neljännellä oli kyselyhetkellä puhelimessaan verkkokaupoista ostettuja musiikkitiedostoja, ja yhtä monella oli puhelimessaan vertaisverkosta ladattua musiikkisisältöä.
Tallennusominaisuuksilla varustetuilla matkapuhelimilla kuunnellaan enemmän tallennettua musiikkia kuin radiota. 43 % kuuntelee puhelimeen tallennettua musiikkia päivittäin tai muutaman kerran viikossa. Radiota kuuntelee päivittäin tai muutaman kerran viikossa 21 %.
Matkapuhelimeen musiikkia tallentaneilla oli puhelimessaan tyypillisesti 20 musiikkitiedostoa (mediaani), kun tavallisten mp3-soittimien käyttäjillä oli vastaavasti 86 musiikkitiedostoa ja näytöllisten mp3-/mediasoittimien käyttäjillä 200 musiikkitiedostoa.
Puhelimien musiikkikäyttö painottuu nuoriin, alle 25-vuotiaisiin, kun taas mp3-soittimien käyttö jakaantuu tasaisemmin eri-ikäisten kesken. 15-24 -vuotiaista vastaajista 63% oli käytössään musiikkia tai videokuvaa toistava matkapuhelin.
|