|
Lainauskorvaus
Kulttuurin tekijä saa korvauksen, kun hänen teoksiaan – esimerkiksi kirjoja, nuotteja tai äänitteitä – lainataan yleisölle kirjastoista.
Lainauskorvaus koskee lähinnä kirjailijoita, kääntäjiä, toimittajia, kuvantekijöitä ja musiikintekijöitä. Se maksetaan opetus- ja kulttuuriministeriön varoista.
Säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat saavat lainauskorvausta äänitteiden ja nuottijulkaisujen lainoista. Heille korvauksen tilittää Teosto vuosittain joulukuun tilityksen yhteydessä. Kustantajat eivät ole oikeutettuja lainauskorvaukseen.
Saadakseen lainauskorvauksen musiikintekijöiden ei tarvitse tehdä mitään ilmoituksia Teostolle. Korvaus pohjautuu yleisten kirjastojen lainaustilastoihin.
Lainauskorvausta maksettiin tekijöille ensi kertaa vuonna 2010, jolloin tilitettiin korvaukset vuoden 2007, 2008 ja 2009 lainoista.
|