|
Musiikin kustantaja
Musiikin kustantaja voi liittyä Teoston asiakkaaksi, jos musiikin kustantaminen kuuluu kustantajan vakituiseen toimialaan.
Tekijänoikeuslaissa ja Teoston asiakassopimuksessa musiikin kustantajaksi kutsutaan henkilöä tai yhtiötä, jolle tekijä on kustannussopimuksella luovuttanut oikeuden monistaa ja julkaista teoksen. Musiikin kustantaja huolehtii musiikin kaupallisesta levittämisestä eli siitä, että musiikki on yleisön saatavissa.
Lisätietoja musiikin kustannustoiminnasta saat Suomen Musiikkikustantajat ry:n verkkosivuilta
Asiakassopimus
|
- Asiakassopimus koskee kaikkia kustantajan kustantamia sävellyksiä ja sovituksia sekä niihin liittyviä sanoituksia ja käännöksiä.
- Sopimus tulee voimaan sopimuksen allekirjoittamisen ja liittymismaksun maksamisen jälkeen. Kustantajan liittymismaksu on 369 euroa (sisältää arvonlisäveroa 23 %). Muita maksuja asiakkuudesta ei aiheudu.
- Sopimuksen voi irtisanoa milloin tahansa. Se on kuitenkin voimassa irtisanomisvuoden loppuun saakka. Liittymismaksua ei palauteta.
|
Teoston säännöt (pdf) >
Tutustu asiakassopimukseen >
Tilaa asiakassopimus postitse >
|